Viikkoja siis tarkalleen kasassa 7+0. On vain kivampi ilmaista olevansa JO kahdeksannella viikolla...Pahoinvointi jatkuu edelleen. Illat ovat tosi vaikeita, oksettaa niin pahasti koko ajan. Aamuisin on oikeastaan ihan oivallinen olo, päiväkin menee hyvin, mutta kun ilta koittaa, niin oksetus alkaa. Plääh. Aika ikävää!

Tänään töissä kollega katseli pitkään päälleni, sanoi äkkiä että olen jotenkin erinäköinen kuin aiemmin. Kysyin tietysti että mistä moinen päätelmä oli saanut alkunsa, mutta eipä tuo osannut kertoa. Sanoi vain kasvojeni olevan erilaiset kuin aiemmin. Hassua, näkyyköhän olotilani jo naamasta? Sinänsä ihan pelottavaa, isäni osaa kuulemma sanoa naisen huulista, kun tämä on raskaana. En tiedä pitääkö väite paikkansa, mutta voisin kyllä lähitulevaisuudessa käyttää enemmän huulipunaa isäni lähettyvillä!

Tosiaankin, ultra on 14.11., ensimmäinen neuvola on sitten 15.11. Toivottavasti sinne asti päästäisiin kunnialla, ja tietenkin kauemmaksikin. Olen entistäkin vakuuttuneempi, että ultra on hyvä juttu, saan ainakin varmuuden. Varmuuden ainakin siihen, että vatsassa on joku, ja että sillä jollakulla olisi asiat hyvin. Murehduttaa kovasti, en halua edes ajatella että tämä voisi mennä kesken.

Kaikki epämääräiset kiristykset ja nippailut mahanpohjassa aiheuttavat lähestulkoon paniikkia minussa, ajelin tänään kotiinpäin (töihin matkaa n. 85 km yhteen suuntaan) ja siinä istuessani alkoi äkkiä kiristää oikealta puolelta alavatsasta. Olin taas aivan varma, että vuoto alkaa sitten viimeistään kotona, mutta tuokin tunne meni ohi parissa minuutissa. Mieli alkaa olla aika hajalla, toivottavasti edes jotain helpotusta olisi tiedossa sitten marraskuun puolivälissä.