Lähden lasten kanssa syyslomaviikon kunniaksi Ähtäriin eläimiä katselemaan. Matka kestää vain hieman päälle tunnin, joten mukava tuossa sumuisessa aamupäivässä on ajella. Onpahan edes jotain mietittävää kun pitää pysyä kesärenkailla tiellä.

Mies on edelleen hieman kylmäkiskoinen. Emme puhu tulevasta vauvasta mitään, mutta en minäkään vielä halua puhua. Pelkään aivan mielettömästi keskenmenoa enkä uskalla edes ajatella sitä. Tämä on jotain aivan älytöntä, tiedän, mutta en voi tunteilleni mitään. Raskauteni on vielä aivan alussa, tänään on rv 5, mutta jotenkin tämä vauva on jo osa minua enkä osaa/halua ajatella elämää ilman häntä. Viime yönä valvoessani mietiskelin jo kaikkia tavaroita joita pitää ostaa. Meillä ei ole hoitopöytää, pinnasänkyä eikä vaunuja, olemme saaneet nuo lainaksi aiemmilla kerroilla. Nyt sitä mahdollisuutta ei enää ole, joten ostettavaksi nuo taitavat tulla. Kääk.

Nyt aamupalaa (mikäli saatan syödä) ja hiuksia kuivaamaan.

Ähtäri, here we come.