Maailmankaikkeuden pahin migreenikohtaus iski eilen aamulla. Neurologi kielsi minulta normaalit kohtauslääkkeet ainakin alkuraskauden ajaksi, joten söin sitten Panadolia(!!!!) ja odotan edelleen kuolemaa. Koko ajan oksettaa ja kuvottaa, pää on aivan kuin tulehtunut ja turvonnut sisältä päin. Olo ei siis ole hääppöinen.

Eilen nousin autosta reippaasti ja oikealle alavatsaan vihlaisi tosi ikävästi. Tunnustelen koko ajan "oireitani" ja valmistaudun keskenmenoon. Tämä kolmosvauvan odotus on ollut alusta asti niin erilaista kuin kahden ensimmäisen, että en enää osaa arvioida omia tuntemuksiani enkä sitä, ovatko nämä kaikki esiintulleet seikat normaaleja vai ennakoivatko sitä keskenmenoa. Pää hajoaa kun mietin päivästä toiseen tätä vauva-asiaa.

Toivottavasti kaikki on hyvin, ultraankin on vielä aikaa lähes kolme viikkoa. Maha on turvoksissa, rinnat ovat yltäneet megalomaanisiin mittasuhteisiin. TÄmäkin on poikkeavaa verrattuna kahteen ensimmäiseen kertaan. Jotenkin nämä raskausaikaan liittyvät muutokset ovat niin paljon voimakkaampia kuin aiemmin, en muista rintojen kasvua tai niiden kipua ollenkaan näin voimakkaana. Esikoisen aikana maha alkoi näkyä vasta lähempänä rv 20:tä, toisen aikana n. viikolla 16, ja nyt ollaan menossa vasta seitsemännellä viikolla ja maha näkyy. Vauvoja on tulossa varmaan ainakin viisi tai sitten minä olen muuten vain turvonnut. Paino on kuitenki pudonnut, kun en saata syödä oikein mitään, ruokahalu on totaalisesti poissa. Tietysti tämä mahan näkyvyys selittyisi myös sillä, että vatsalihakseni eivät ole vallan rantakunnossa...